Kuka saa, kuka maksaa ja kenelle annetaan

Yt-neuvotteluja, irtisanomisia, tiukkaa talouskuria ja toisaalla vaatimuksia palkankorotuksista ja olojen kohentamisesta. Miten nämä asiat voidaan kohdata rakentavasti kuntapäättäjänä ja maakunnallisenakin päättäjänä? Tiedän, ettei mikään organisaatio tahallaan kiristä toimintaansa. Jos rahaa ei yksinkertaisesti ole, jostakin kulut on katettava. Kuka ottaa vastuun siitä, ettei heikoimmat aina kärsi? Kenen asia on tärkeämpi kuin toisen, arvokysymykset nousevat esiin. Kaikille kuuluu yhdenvertaisesti peruspalvelut joihin luetaan mm. julkinen terveydenhoito, peruskoulu ja varhaiskasvatus. Laadukas toiminta koostuu monista eri asioista.
Tärkeimpänä itse nään riittävän ja hyvinvoivan henkilökunnan ja toimivat, terveet tilat ja puitteet. Muu on aina extraa. Näinä aikoina kun talous on tiukkaa, toivoisin yksilötasolta aina yhteiskuntatasolle ymmärrystä ja yhteisvastuuta. Maamme velka lisääntyy koko ajan, eikä hienot ilmastotavoitteet ja foorumit lisää yhtään peruspalvelujen laatua. Mitoituksia on turha lisätä lakiin, ellei lisärahaa ole tulossa kuntiin ja maakuntiin. Emme voi elää velaksi, kestävä talous vaatii arvovalintoja ja uhrauksia. Olemmeko siihen valmiita minä-itse yhteiskunnassamme? Väitän, että emme. Realismi on hukassa. Lupauksia voidaan antaa, mutta niitä ei pidetä. 

Itse joudun pohtimaan, miten kysyntä ja tarjonta, tarpeet- budjetti vastaavat toisiaan hyvinvointipalveluissa Liperissä. Varhaiskasvatus vaatii panostuksia, uusi koulu on tulossa, uimahallikin avattiin(vaikka sitä vastustin), ja mistään ei tule lisää rahaa, päinvastoin.  Verojakaan ei voi loputtomiin korottaa. Vaatimuksia on monia. Tarvitaan kestävyyttä, tietoa päätöksenteon pohjaksi. Tiukat ajat tulossa ja menossa jo. 

Merkitykselliset elämän loppuhetket

Kirjoitin Sanomalehti karjalaiseen oheisen mielipidekirjoituksen.

Pyhäinpäivä lähestyy. Muistelemme edesmenneitä rakkaitamme. Tänä vuonna se muistelu on itselleni erityisen raskas. Tyttäremme kuoli vain 15- vuoden ikäisenä kesäkuussa syöpään. Elämän viimeiset hetket ovat erityisen tärkeitä. Tiedän, että Siun soten toimintaa on kritisoitu monella eri tavalla. Itselläni on kiitollinen olo siitä, miten lapsemme saattohoito toteutettiin. Vaikka aluksi huomasinkin sen, että lapsen saattohoito kotona ei ollut tuttua, tulimme kuulluksi, ymmärretyksi ja otetuksi todesta. Hoitotahdon merkitys korostui. Onneksi Milla ehti siihen itse vaikuttaa siihen, mitä tehtiin, milloin (esim. pesut) ja kuka teki. Palaveri kotiin lähdöstä pidettiin moniammatillisella tiimillä Millan vielä sairaalassa ollessa. Monenlaisia asioita oli otettava huomioon. Kipupumput, ruokaletkut, kipulaastarit, trakeostomiavälineet ym. muuttivat tytön huoneen sairaalahuoneeksi. Alkuaikana pärjäsimme päivisin suurimman osan aikaa keskenämme. Meillä oli koko ajan puhelimen päässä ensivaste, lasten tehon ja kotisairaalan väki.  Viimeinen viikko oli sairaalatasoista saattohoitoa, joka sisälsi mm. sedaation ja vahvimmat kipulääkkeet, joita voi lapselle suonensisäisesti antaa. Oman perheemme huomioon ottaminen, meidän hyvinvoinnistamme huolehtiminen oli olennainen osa saattohoitoa. Itse äitinä en olisi halunnut hukata hetkeäkään viimeisistä päivistä ja mielipidettäni kuultiin, kun sain nukkua samassa huoneessa lattialla hoitajan valvoessa Millan unta. 

Toivon, että saattohoitoprosessia edelleen kehitetään, eikä ihmistä jätetä kuulematta, oli hän vanha tai nuori. Jokaisella on yksilölliset tarpeet. Myös sen tosiasian tunnustaminen on tärkeää, että kaikista ei ole saattohoitohoitajiksi. Lapsen saattohoitaminen on itsessään harvinainen ja vaikea asia kaikille. Omaisena sen huomasin itse. Suru on itsessään todella kuluttavaa, eikä pelkoa ja epävarmuutta asioiden oikein tekemisestä pitäisi enää siinä vaiheessa joutua kokemaan. Riittävä koulutus takaa ammattilaisille pätevyyden, mutta jokainen tekee omalla persoonalla työtään. 

Kiitän lämpimästi Siilaisen kotisairaalan tiimiä, lastentehon hoitajia, lääkäri Maria, Liperin kotihoidon meillä käynyttä tiimiä ja Kyssin huipputyyppejä, erityisesti loppuvaiheessa lääkäri Jounia. Raskas matkamme päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla. Kun olimme lähteneet saattamaan lastamme viimeiselle matkalle kotoa pois, kotisairaalan Selja ja Anniina laittoivat tyhjälle sängylle muistoksi tyynysydämen, te kaikki jäitte meidän sydämiimme mieleen. Kiitos. 

Maija Silvennoinen, äiti

 

Siun sotea ja maakuntavaltuustoa

Maakunnallisesti merkittävät valtuustot siun soten ja maakuntavaltuusto kokoontuivat eilen ja tänään Joensuussa. 

Eilisessä Siun soten valtuustossa hyväksyimme talousarvion ensi vuodelle, raamin, joka vetää tekijät tiukille. Kuntien kireät kukkaron nyörit aiheuttavat sen, ettei pelivaraa ole. Kustannuksia ei voida täysin ennakoida, koska kukaan ei tiedä etukäteen tulevia sairauksiaan, elämän kriisejä, joihin juuri sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset työllään auttavat, hoitavat ja tukevat. Arvottaminen kustannuksien jakautumisessa on alkanut. Kuka saa ja millä ehdoilla ja mitä. Ryhmäpuheessa toimme esiin toiveen asianosaisten kuulemisesta laaja-alaisesti esimerkiksi omaishoidon kriteereitä mietittäessä. Palvelujen ostojen vähentämisessä on oltava tarkkana, jotta kuvitellut säästöt eivät kaadu loppujen lopuksi ylimääräisiksi kustannuksiksi. Jätimme ryhmävaltuustoaloitteen Henry Määtän kanssa MYK-kyytien inhimillistämistä. Aloitteen kirjoitti lisäksemme yli 20 valtuutettua eri ryhmistä.

13.12

Tänään pohdimme Kikkis Mikkolan kanssa Pohjois-Karjalan edunvalvontaa maakuntavaltuuston kokouksessa. Edunvalvonnalla on iso merkitys, jotta pieni maakuntamme (3,8% koko maan väestöstä) säilyy elinvoimaisena ja houkutteleva paikkana asua. Kiinnitimme ryhmäpuheenvuorossa työvoiman ja koulutuksen kohtaanko-ongelmaan, tieto- ja tieliikenneverkkojen toimivuuteen, luonnosuojeluun ja ylipäätään elinvoiman ylläpitämiseen. Haluamme yhdessä olla kehittämässä koko maakuntaamme. Yhteistyössä pääsemme parempaan päämäärään, ei niin että sisäisesti maakunta kinastelee kellä on mitäkin ja kellä ei. Yhteinen hyvä koituu koko maakuntamme hyväksi.

 

 

 

 

 

 

Kristillisdemokraattien vaaliohjelmaan kannattaa perehtyä

Eduskuntavaalikampanjointi alkaa pikku hiljaa kuumeta. Ollaan miettimässä tuleeko ilmasto, maahanmuutto, sotu- vanhus- vai varhaiskasvatusvaalit. Tuli vaalit mitkä hyvänsä, toivoisin että ihmiset ajattelisivat sitä, mitä mikäkin puolue on tehnyt vaalien välillä. Onko odotukset vastanneet siihen, miten viime vaaleissa luvattiin, kenties muutettu toimintamuotoja, myönnetty virheitä ja voitu niitä korjata. 

Kristillisdemokraatit lanseerasi 2015 Asmo Maanselän johdolla Kannustava perusturvamallin, jossa kansalaisten tulot kootaan yhteen rekisteriin ja työntulosta tulee aina kannattavaa. Hiljattain kävi ilmi, ettei työnteon halukkuus lisääntynyt hallituksen perustulokokeilulla. Tämän Kristillisdemokraatit tiesivät, mutta meitä ei kuunneltu. 

Vanhusasioista KD piti huolta viime kesänä keräten vanhusasiavaltuutetun tehtävään kansalaisaloitteeseen nimiä. Riittävästi kiinnostusta ei ilmaantunut. Nyt kun ongelmia tuli, asiat otetaan uudelleen esille. 

Politiikka on tekoja, rehellisyyttä, asioihin perehtymistä ja heittäytymistä. Toimimme heikomman puolella, jokaisen ihmisarvo on meille tärkeä; myös syntymättömän lapsen. Politiikka vaatii sitoutumista ja johdonmukaista toimintaa. Sari Essayah valittiin luotettavimmaksi puolueen puheenjohtajaksi. Miksi tämä ei näy kannatuksessamme? Nyt hyvä ystävä, valitse vaihtoehto johon voi luottaa. 
Suosittelen tutustumaan tarkemmin KD-n vaaliohjelmaan www.kd.fi

Tässä otteita lyhyesti: 

1000 uutta ammattilaista päivähoitoon.
Päiväkotien henkilöstömitoitus on korjattava ennen kuin varhaiskasvatuksen laajentamista voidaan suunnitella. 
1000 uutta poliisia.
Seksuaali- ja väkivaltarikosten rangaistuksia kovennettava.
Omaishoidon tukeen korotus ja verovapaaksi.
Leikkaukset kansaneläkkeisiin peruttava.
Lapsilisään 1000 euroa vauvarahaa kertakorvauksena. 
1000 uutta hoitajaa vanhustenhoitoon.

#suomiluottaa #kristillisdemokraatit #nytonaikavaikuttaa #ekvaalit2019

Ammattitaito kohta hukassa - onko resursseja edes opettaa?

Seuratessani valtakunnan keskustelua ja oman tyttäreni toisen asteen polkua olen todella huolestunut ammatillisen koulutuksen tilasta. Helmet, itseohjautuvat oppilaat selviävät heittämällä ammattikoulun läpi tehden joustavasti oman HOPSinsa ja etenevät edelleen työelämään. Mitä tapahtuu sille suuremmalle osalle oppilaista, joiden itseohjautuvuus ei olekaan aikuisen tasolla? Kuka vastaa opetuksen laadusta? Valmistuuko meille jatkossa epäpäteviä ammattilaisia. Kuulin kauhukseni, että Keski-Suomessa lähihoitajien opettaja oli kertonut opettavansa ennen 50 tuntia anatomiaa, nyt määrä on kahdeksan tuntia. Siis alle 20 % entisestä. Miten tuolla määrällä taataan riittävä ammattiosaaminen, jos nuori ei kykene sitä tietoa kirjasta itse oppimaan?  

Ajatuksena on säästää ja siirtää oppiminen enemmän työpaikoille. Hieno ajatus joo, mutta entä käytäntö. Kaikissa yrityksissä ei ole mahdollista seurata nuorta aamusta iltaan, olla lähes arkielämän taitojen kouluttaja. Olen kuullut, etteivät nuoret selviä ajoissa työpaikalle, eivätkä hyväksy työpaikan sääntöjä olla käyttämättä esimerkiksi työpäivän aikana kännykkää. Miten aikatauluja voi oppiakaan, jos koulupäivät alkavat kello 11 ja loppuvat kahdelta iltapäivällä ja muuttuvat kesken päivän. Ikään kuin olisi hällä väliä tyyli. Koulutusreformia kehutaan, mutta taidetaan astua ojasta allikkoon. Muutenkin tämän päivän otsikoissa on että työssä käyvä väestö vähenee radikaalisti jo muutenkin. Otettasko pakki päälle? #koulutusreformi #ammatillinenkoulutus #opetussuunnitelmat #hops #hojks