#työmarkkinatuki,

  • Talousarviovaltuuston puhe Liperissä 12.12.2016

     

    Liperin kunnanvaltuusto kokoontui vuoden talousarviokokoukseen Liperin koulukeskukseen tänä iltana. Uusi kuntarakennemallilautakuntineen aloittaa vuoden alussa ja pääsee kunnolla vauhtiin kuntavaalien jälkeen.
    Taloussuunnittelussa puhuttivat investoinnit ja yläkoulun paikka. Liperin yläkoulussa on ollut selvityksen menossa millaisia muutoksia koulukeskus vaatisi jotta se olisi mahdollisimman monipuolinen ja toimintakykyinen. Kuntalaisten ääntä tulisi kuulla.  Tässä vaiheessa etenemme koulukeskuksen suhteen entisten suunnitelmien mukaisesti. Tulevaisuudessa on kuitenkin hyvä pohtia myös yläkoulun mahdollisuutta siirtyä Ylämyllylle, josta suuri osa oppilaita nyt kuljetetaan kirkonkylälle.

     

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, virkamiehet ja muut läsnäolijat

     

    Tässä vaiheessa olisimme ”normaalioloissa” puhumassa kautemme viimeisiä puheita. Tällä kertaa työmme vielä jatkuu kevään puolelle.

     

    Kulunut nelivuotiskausi on ollut täynnä historiallisia päätöksiä Liperin maalla. Jotta tuntee nykyisyyden, on tunnettava historia ovat jo suurmiehet aikanaan todenneet. En käy kauden päätöksiä toistamaan, ne tiedetään.
    Ehkä Merkittävin päätös tapahtui, kun uusi sote- kuntayhtymä hyväksyttiin valtuustoissa. Ensi vuoden alusta alkaen kuntamme budjetista katoaa suuri osa isommille piireille. Tämä vaikuttaa sekä positiivisesti että negatiivisesti. Pohdimme mielessämme, mitä jäljelle jää. Valtuuston puheenjohtaja kyseli Miun maakunnan tilannekatsauksessa edustajilta, onko kymmenen vuoden päästä olemassakaan kuntaa nimeltä Liperi. Sitä emme tiedä – onneksi, eikä meidän tarvitsekaan. Nyt on aika keskittyvä ylläpitämään ja kehittämään olemassa olevia palveluita ja rakenteita entistä kestävämmälle pohjalle.

     

    Lapsissa on kuntamme tulevaisuus. Miten hyvin heistä huolta pidämme ja heidän tarpeisiinsa vastaamme, vaikuttaa siihen, onko kunnassamme tulevina vuosikymmeninä asukkaita. Että saadaan se kotiseutukipinä jäämään sydämeen, että halu palata opiskelujen ym jälkeen tuo aikanaan takaisin.

     

    Asukkaiden, asianosaisten kuuleminen ja osallisuuden lisääminen jokaisessa ihmisryhmässä luo uskottavuutta, luottamusta ja kunnioitusta. Vuorovaikutuksen ja avoimuuden merkitystä ei pidä väheksyä.

     

    Olemme Liperissä monessa asiassa olleet edistyksellisiä ja esillä hyvin mediassakin. Otimme haltuun monikanavaisen tiedottamisen - twitter-tilikin on löytänyt paikkansa. Muistelen, että sen merkitystä alussa vähän jopa kummasteltiinkin. Meidän on oltava esillä siellä missä muutkin jottemme jää jalkoihin. ja niin olemme jo tehneetkin. Esimerkiksi kuulemistilaisuudet ovat tärkeitä, vaikka osallistujamäärät ovatkin olleet välillä vähäisiä.

     

    Hyvät kuulijat

     

    Työttömyys on seudullamme kuitenkin ongelma, sen tiedämme. Tavoitteena on työmarkkinatuen kuntaosuuden pienentäminen kunnassamme. Mikäli maamme hallituksen linjaus, että ns. aktivointiporkkanana toiminut 9 euron kulukorvaus poistetaan heiltä, jotka ovat itse aktiivisia, tulee tämä hyvin todennäköisesti vaikuttamaan myös kunnan budjettiin. Olen jo nyt kuullut ihmisiltä, jotka tällä hetkellä ovat motivoituneet esimerkiksi opiskelemaan työmarkkinatuella, koska saavat tuon kulukorvauksen kattamaan esim. bensakulujaan ,etteivät he aio jatkaa opintojaan, koska tulot romahtavat huomattavasti. Aika näyttää mihin hallitus päätyy: huolestuttavaa on joka tapauksessa se, että kaikkein heikompi osaisilta on leikattu entisestään ja välillisesti näistä aiheutuneet kulut kasaantuvat varmasti tavalla tai toisella kuntien huolettavaksi.

     

    Epävarmuus tekijöitä on riittänyt ja riittää tulevaisuudessakin. Joka tapauksessa käymme luottavaisin mielin kohti kuntavaalivuotta 2017.

     

    Kiitän lämpimästi kaikkia viranhaltioita, henkilöstöä ja teitä hyvät valtuutetut hyvästä yhteistyöstä Liperin hyväksi. Työmme jatkuu edelleen.

     

    Toivotan siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa, joulun alusaikaa ja hyvää uutta vuotta itse kullekin.