Hyvinvointialueen valtuustoryhmä Joensuun torilla

Hyvinvointialueen valtuustoryhmämme oli Joensuun torilla 21.5. kesän avajaisissa ja pidimme puheen torilla.


Hyvät kansalaiset, maakunnan väki
Hyvinvointialueen valtuusto kokoontui alkuviikosta Nurmekseen pohtimaan tulevan hyvinvointialueen arvoja, missiota, visiota, palvelulupausta ja strategisia tavoitteita. Millaisten arvojen pohjalta hyvinvointialue tuottaa sote- ja pelastuspalveluita asukkailleen, mikä on visiomme tulevaisuuteen, entä mitä tavoitteita voimme asettaa toiminnallemme. Yhteiskuntamme ja globaali maailman tilanne vaikuttaa tahtomattamme myös jokaiseen pohjoiskarjalaiseen talouteen. Ruoka, eläminen kallistuu, tuleviin uhkiin pitää myös kyetä varautumaan. Heikoimmastakin on pystyttävä pitämään huolta.

Olemme hyvinvointialueena matkalla kohti uutta, mutta joudumme pakosti huomioimaan myös taustojamme. Taloudelliset haasteet ovat kovia. Meidän on pohdittava, mihin voimme panostaa ja minkä verran?

 

Lakisääteisten palvelujen tuottamisesta emme saa tinkiä, mutta voimme tehdä asioita toisella tavalla. Muutokseen tarvitaan meidät kaikki. Jos joku luulee, että tilanne helpottaa uuden hyvinvointialueen tullessa, pelkään pahoin hänen olevan väärässä.
Meille Kristillisdemokraatteina jokainen on yhtä tärkeä ja arvokas hyvinvointialueen asukas asuu hän Nurmeksen Ylikylällä, Ilomantsin Möhkössä, Kiteen Kesälahdella tai Joensuun ruutukaavalla.

Joudumme väistämättä miettimään uudelleen asioita. Useat meistä käyttävät tarvitsemiaan palveluita toivoen, että paikka, jossa hoitoa/ ohjausta saa sijaitsee mahdollisimman lähellä omaa kotia. Palvelujen tuottamistapoja on tarkasteltava ja uskallettava tehdä myös uusia avauksia. Joudumme kuitenkin miettimään miten voimme taata koko hyvinvointialueen asukkaille samanlaiset oikeudet. Emme voi keskittyä vain omiin kotikuntiimme. Jokainen palvelun käyttäjä on kohdattava arvokkaasti yksilöinä ottaen huomioon, että toiselle se tarkoittaa fyysistä tapaamista ja toiselle sähköistä väylää.

Yhdessä saamme tämän onnistumaan, mutta muutokseen tarvitaan jokaista. Oman edun tavoittelun aika ei ole nyt. Meidän on tehtävä työtä monialaisesti kaikki huomioon ottaen ja palveluissa yhden asiaan keskittymistä välttäen. Tarvitsemme näköalan laajentamista niin, että ihmiset kohdataan kokonaisvaltaisesti.

Hyvät ystävät, olemme kristillisdemokraattien valtuustoryhmänä tavattavissa teltallamme ja keskustelemme mielellämme kanssanne teitä askarruttavista asioista. Mitkä asiat ovat juuri sinulle tärkeitä?