Vaalitapahtumat jatkuvat

Vaaliteltta Heinävaarassa
Ehdokkaita koolla

Vaalitapahtumat jatkuivat tällä viikolla monessa paikassa. Heinävaaran Marjuskan pihalla sekä Tuupovaaran Tuohitorven edustalla olimme isolla joukolla koolla. Sari Essayah tuli mukaamme Pohjois-Karjalaisten ehdokkaiden Sirpa Suikkasen, Henry Määtän, Teuvo Koljosen, Jarmo Pippolan ja itseni lisäksi paikalle.

Vaaliteltta ystävänpäivänä Joensuussa

Teuvon kanssa vaaliteltalla ystävänpäivänä

Joensuussa riitti huisketta ja tohinaa kun vaalitelttamme rantautui sekä Karkikon K-marketin että Rantakylän ostoskeskuksen kulmille. Lupaamme arvojemme mukaista politiikkaa.

Etsivä nuorisotyö- ennakoiva satsaus tulevaan

Etsivä nuorisotyö on saamassa sijaa palvelujärjestelmässämme. Uudelle nuorisotyön muodolle on ollut selkeää tilausta ja tarvetta. Nuoret, jotka uhkaavat jäädä yhteiskunnan rattaista välipysäkille, tarvitsevat kyytiin ottajia. Liperin kunta palkitsi juhlavaltuustossaan etsivän nuorisotyöntekijänsä Vuoden nuorisoteko-palkinnolla. Palkinnon merkitystä kannattaa miettiä laajemminkin. Yhteiskunnalle tulee huomattavasti halvemmaksi palkata nuorisotyöntekijöitä tukemaan ja auttamaan nuoria eteenpäin, kuin maksaa moninkertaisesti jos ei heti niin muutaman vuoden päästä mielenterveys-päihde ym. kuntoutusta, erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja kuten hoitojaksoja, taloudellisia tukia saatika ennenaikaista työkyvyttömyyseläkettä. Syrjäytymistä on pyrittävä estämään eri tavoin.

 

Nuorisotyöntekijöitä tarvitaan nuorten tueksi ja avuksi; soittelemaan perään, kun nuorta ei kuulu sovitulle tapaamiselle, täyttämään yhdessä eri lomakkeita, etsimään koulu- ja harjoittelupaikkoja, työtä, hoitamaan pieniä arjen asioita ja ennen kaikkea kuuntelemaan, olemaan läsnä. Ennen yhteiskunnassamme esimerkiksi ammattikouluun pääsi kaikki lähes automaattisesti. Kilpailun kiristyessä järjestelmässä pysyäkseen on oltava sekä tahtoa että taitoa. Emme saa menettää nuoriamme. Suomi tarvitsee jokaisen nuoren, onhan tulevaisuutemme myös heidän käsissään. Nuorisotyö erimuodoissaan tarvitsee sekä työntekijöitä että taloudellista tukea.

 

Lapsen hymy on paras palkka

Omaishoitajat ja läheiset liitto ry haastaa eduskuntavaaliehdokkaat tutustumaan omaishoitajien perheisiin. Otin innolla haasteen vastaan. Kotikonnuiltani Liperistä löytyi haasteeseen osaltaan mukaan lähtenyt perhe. Heti ovella minua tervehdittiin lämpimästi ja kutsuttiin peremmälle Marikan huoneeseen. Marika oli reilu 2,5 vuotias, kun vastaantulevan auton kuljettaja nukahti rattiin, tyttö sai voimakkaan iskun päähänsä ja sai vaikean aivovamman, joka on johtanut vuosien varrella erilaisiin liitännäissairauksiin. Nyt Marika Kinnunen on 14-vuotias. Marikan äiti Kirsi Leskelä jätti omat urahaaveet ja ryhtyi omaishoitajaksi. Elämän arvot menivät uusiksi. Keskusteltuani parituntisen heidän kanssaan esille tuli mitä haasteita, puheluita ja selvittelyjä matkan varrella.  Koko tilanne oli todella koskettava. Päällimmäisenä äidin puheista jäi mieleeni kiitollisuus siitä, että Marika on vielä hengissä. Se, miten paljon enemmän yhteiskunnan rattaita vastaan taisteleminen on heidän elämästään sekä aikaa että voimia vienyt kuin mitä itse 24/7 omaishoitajan työ, on käsittämätöntä. Yhden päätöksen tultua toinen ratas on tehnyt kumoavan päätöksen ja työ alkaa alusta.

 

Marikan huone oli käytännössä laitoshoidon tasoinen apuvälineineen ja erikoislaitteineen. Äiti on opetellut kantapään kautta käyttämään hoitovälineitä. Marikalla on oma avustaja, joka helpottaa äidin roolia 38,25 h/vk.  Marika on kaikissa toimissaan täysin riippuvainen toisista ihmisistä. Ei riitä, että äiti osaa syöttää, kantaa ja huolehtia lapsen hygieniasta; myös lääkkeet, apuvälineet, koulu, terapiat, keskustelut viranomaisten kanssa, lääkärikäynnit ympäri Suomea, ym., etenkin erilaisten hakemuksien ja tukien kanssa taistelu ovat tulleet siinä sivussa. Ihailen Marikan äidin kuten muidenkin omaishoitajien uhrautuvuutta, periksi antamattomuutta ja taistelutahtoa. Onko oikein että kaikkien asioiden takia pitää taistella niin kauan kuin mahdollista ennen kuin sen saa? Voisiko joitakin asioita jo etukäteen ennakoida? Kustannukset kertaantuvat huikeita määriä, kun esimerkiksi Marika siirrettäisiin yhtäkkiä laitokseen. Omaishoitajan korvaus on minimaalinen työpanokseen nähden. Omaishoitajia voidaan kutsua yksityisyrittäjiksi, ainoa vaan ettei korvaus nouse, vaikka työtä tekee koko ajan. Marikan äiti kuvaa parhaaksi palkaksensa Marikan hymyä. Hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon.

 

Omaishoitajat ansaitsevat ja tarvitsevat tukiverkoston itselleen jaksaakseen ilman työohjausta, säännöllisiä lepohetkiä ja omaa aikaa. Valitettavasti apua ei tule, jos ei jaksa sitä vuodesta toiseen vaatia. Omaishoitajien arvostusta on nostettava ja tukijärjestelmä yhtenäistettävä. Oletko sinä valmis omaishoitajaksi? SE, jos mikä on todellinen arvovalinta.

 

Vanhempilla oikeus valita lapsensa hoitaja

 

Tulevalla viikolla jatkuu Arkadianmäellä keskustelu siitä, voiko vanhemmat edelleen päättää pienen lapsensa hoitajan. Hallituksessa on valmisteltu lakiesitystä, jossa todetaan että kotihoidontuki tulisi jakaa vanhempien kesken eikä ulkopuolisia kuten isovanhempia voisi enää lapsenlikkana hyödyntää. Kristillisdemokraatit ovat ainoita lain vastustajia hallituksessa. Mikä ja kuka tästä hyötyy? Ei yksinkertaisesti kukaan. Naiset, miehet, äidit ja isät ovat nykyisin niin halutessaan joko olleet kotona hoitamassa lapsiaan tai menneet heti kun mahdollista töihin. Toiset haluavat töihin, toiset olla pienten kanssa kotona. Kun perheet ovat voineet valita kumpia vanhempi jää kotiin, usein se leveämmän leivän tienaaja on käynyt töissä ja toinen jäänyt hoitamaan lapsia. Miten käy maksukyvyn kun vuorot vaihtuisivat? Riittääkö maksukyky pienemmillä tuloilla asuntoon ym. juokseviin kuluihin? Entä onko kaikista lapsenhoitajiksi kotona? Missä on lapsenoikeus tässä asiassa? Tämäkö on yhteiskunnan tasa-arvoa, kun valtio määrittelee ruokapöydän ääressä ennen päätetyt asiat?

 


Myös haasteellisen työmarkkinatilanteen huomioon ottaen asia kuulostaa oudolta. Halutaanko lapset hoitoon ja vanhemmat kortistoon? Molemmat vaihtoehdot maksavat yhteiskunnalle suuria määriä. Alle kolmivuotiaan lapsen hoitaminen päiväkodissa maksaa yli 10 000 euroa vuodessa, kotihoidontuen perusosa 342,53 €/kk eli reilu 4000 euroa vuodessa. Perheessä on todennäköisesti toinenkin lapsi. Kerrannaissäästö kunnille on huomattavat. Pelkästään rahassa ajateltuna säästö on valtava. Mistä valtio ja kunnat ottavat rahat uusien päiväkotien rakentamiseen, kun yksinkertaisesti uusi esitys osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa? Kuka voi olla lapselle parempi hoitaja kuin oma vanhempi tai isovanhempi? Yhteiskunnan säätelyllä on oltava rajansa.